Viitehintajärjestelmän tarkoituksena on – yhdessä lääkevaihdon kanssa – lisätä reseptilääkkeiden hintakilpailua ja pienentää yhteiskunnalle koituvia lääkekorvauskustannuksia. Se on onnistunut tehtävässään erinomaisesti: reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat laskeneet vuoden 2003 alusta yli 30 prosenttia ja lähes 13 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana.1)
Miten viitehintajärjestelmä toimii?
Lääkkeiden vaihtokelpoisuus ja sisältyminen viitehintajärjestelmään perustuu Fimean julkiasemaan vaihtokelpoisten lääkevalmisteiden luetteloon. Se julkaistaan neljännesvuosittain ennen jokaisen uuden viitehintakauden alkua. Luettelon julkaiseminen on viitehintasyklin ensimmäinen vaihe.
Toisessa vaiheessa lääkeyritykset ilmoittavat viitehintajärjestelmään kuuluville lääkevalmisteille hinnat. Kysymyksessä on suljettu tarjouskierros: yritykset eivät tiedä toistensa antamia hintoja. Viitehinta määräytyy vaihtokelpoisten valmisteiden ryhmässä halvimman, saatavilla olevaksi ilmoitetun, lääkepakkauksen perusteella. Tähän edullisimpaan arvonlisäverolliseen vähittäismyyntihintaan lisätään vielä 0,50 euroa. Näin muodostuu viitehinta ja niin sanottu 50 sentin hintaputki, joka on voimassa koko yhden vuosineljänneksen kestävän viitehintakauden.
Viitehinta on korkein hinta, mistä asiakas on oikeutettu saamaan täyden Kela-korvauksen. Mikäli lääkevalmiste on viitehintaa kalliimpi, asiakas maksaa ylimenevän osan kokonaan itse. Kaikilla lääkeyrityksillä on mahdollisuus sopeuttaa hintansa uusiin viitehintoihin kahden viikon kuluttua uuden viitehintakauden alkamisesta. Käytännössä kahden viikon kuluttua useimmat valmisteet ovatkin viitehintaisia ja toimitettavissa ilman lisähintaa.
Poikkeustilanne, jolloin vain yksi tai pieni osa vaihtokelpoisista lääkepakkauksista on toimitettavissa ilman lisähintaa, kestää kaksi viikkoa. Tämä luo hetkellisen haasteen lääkkeiden toimittamiseen ja apteekin varastonhallintaan, mikäli nämä lääkepakkaukset eivät kuulu apteekin valikoimaan. Varastoon luodaan uusia tuoterivejä, jotka voivat kasvattaa varastoa, ellei apteekissa ole sovittu tasapainottavista jatkotoimenpiteistä.
Hintoja ilmoitettaessa arvioidaan myös saatavuutta
Hinnan lisäksi kullekin viitehintajärjestelmään kuuluvalle valmisteelle tulee antaa hintailmoituksen yhteydessä myös saatavuustieto. Kelan ohjeiden mukaan lääkevalmisteen voi ilmoittaa saatavana olevaksi vain, jos se on tukkuliikkeestä yleisesti saatavana viitehintailmoituksen tekohetkellä 21 vuorokautta ennen vuosineljänneksen alkua ja keskeytyksettä koko tulevan vuosineljänneksen ajan. Ainoastaan saatavilla oleviksi ilmoitetut valmisteet vaikuttavat viitehinnan määräytymiseen.
Saatavuuden vahvistamisella on tarkoitus varmistaa, että lääkeyritys hintailmoituksen annettuaan pystyy myös toimittamaan viitehinnan asettanutta lääkevalmistettaan apteekkeihin. Käytännössä yllättävän usein käy kuitenkinkin niin, että viitehinnan asettanutta lääkepakkausta ei olekaan saatavilla. Herää kysymys, suhtaudutaanko lääkkeen saatavuuden arviointiin riittävällä vakavuudella?
Viitehintakauden aikaisen saatavuuden arviointi voi olla lääkeyrityksille haasteellista. Erityisen haastavaa tämä on tilanteessa, jossa yhdellä viitehintaryhmän vaihtoehdoista on selvästi muita suurempi markkinaosuus. Jos tälle lääkevalmisteelle tulee yllättävä saatavuuskatko esimerkiksi konerikon tai laatupoikkeaman takia, kysyntä siirtyy saantien muille viitehintaryhmän valmisteille. Niillä harvoin on mahdollisuutta vastata äkilliseen jopa moninkertaiseen menekin kasvuun. Yllättäen ollaankin tilanteessa, jossa muillakin valmisteilla on katkoja saatavuudessa, vaikka viitehintailmoituksen tekohetkellä sellaista ei ollut näköpiirissä.
Joskus taas lääkeyrityksessä on tiedossa omaan valmisteeseen kohdistuva saatavuusuhka esimerkiksi kapasiteettiongelmien tai raaka-aineiden epävarman saatavuuden takia. Katkon toteutumisen todennäköisyys voi vaihdella ja yrityksessä tehdään edelleen toimenpiteitä katkon välttämiseksi. Kuten edellä – myös tällaisessa tilanteessa ei saatavilla – statuksen käytölle on selkeä peruste.
Lääkeyritykset ilmoittavat oman harkintansa mukaan valmisteensa ei saatavana –statuksella, jotta eivät joutuisi tilanteeseen, jossa oma lääkevalmiste muodostaa viitehinnan mutta ei olekaan saatavana. Tällainen valmiste saattaa kuitenkin olla suurimman osan tai jopa koko viitehintajakson ajan normaalisti saatavana, jos saatavuuteen kohdistunut häiriö on lyhytkestoinen tai jää toteutumatta kokonaan.
Viitehintailmoituksella ilmoitettu ei saatavana –status ei näy apteekissa lääkettä toimitettaessa eikä sen kuulukaan näkyä. Tieto löytyy vain Kelan ja Hilan julkaisemista viitehintapäätöksistä. Tarkempaa tietoa toimituskatkoista saa Fimean saatavuushäiriölistoilta https://www.fimea.fi/laakehaut_ja_luettelot/saatavuushairio-uusi sekä lääkeyritysten ja tukkuliikkeiden julkaisemista toimituskatkoluetteloista.
Hintojen seuraaminen on haastavaa
Viitehintaryhmässä lääkkeitä saattaa olla hinnoiteltuna yli tai alle viitehinnan. Hinnoittelu saattaa myös muuttua kahden viikon välein. Apteekissa on melko haastavaa tai mahdotonta pysyä kaikista muutoksista ajan tasalla ja reagoida niihin varastomuutoksin.
Viitehintakauden alussa tyypillisin hintahaaste on edellä kuvattu tilanne, jolloin vain yksi tai muutama lääkepakkaus on viitehintaryhmästä toimitettavissa asiakkaalle ilman lisähintaa. Toisaalta myös viitehintaa selvästi alhaisemmat hinnat viitehintakauden alussa saattavat herättää ihmetystä. Viitehinnan muodostaja ei aina ole viitehintaryhmän halvin lääkepakkaus, jos halvinta ei ole ilmoitettu saatavilla olevaksi. Tätä alhaisinta hintaa ei ole otettu huomioon viitehintaa muodostaessa, vaikka lääkepakkaus olisikin ennakkoarviosta poiketen saatavilla.
Joskus alkuperäisvalmiste pitää pysyvästi viitehintaa korkeamman hinnan ja luottaa siihen, että osa potilaista on valmis maksamaan enemmän tai että myyntiä tulee lääkärin määräämien vaihtokieltojen myötä. Toisinaan osalle lääkevalmisteista tehdään myös määräaikaisia hinnan muutoksia – joskus jopa portaittain – mikä tekee hintojen seuraamisesta erityisen haastavaa.
Apteekin asiakkaalle tulee lääkettä toimitettaessa kertoa edullisemmista vaihtoehdoista. Kaikki korkeintaan viitehintaan hinnoitellut valmisteet ovat kuitenkin koko hinnastaan korvattavia. Myös tilanteessa, jossa viitehinnassa olevia lääkkeitä ei ole saatavilla, apteekki voi toimittaa seuraavaksi edullisimman valmisteen täysin korvattuna, vaikka hinta olisikin viitehinnan yläpuolella.
Miten neuvoa asiakasta vaihtuvissa tilanteissa?
Apteekin arjessa viitehinta ei aina näyttäydy yksiselitteisenä. Hetkellisiin hintatilanteisiin voi olla haastavaa tai mahdotontakin reagoida. Asiakkaalle tulisi kuitenkin pystyä antamaan selkeää neuvontaa päätöksentekoa helpottamaan. On pystyttävä arvioimaan kuinka tärkeää olisi tukea lääkehoidon jatkuvuutta ja kuinka syvälle eri vaihtoehtojen hintaeroihin on mentävä.
Voisiko edullisimman vaihtoehdon rinnalle nostaa toisen asiakkaalle tutun tuotteen? Hyötyisikö asiakas enemmän lääkkeen kokonaishinnasta – kuin senttien hintaerojen kertomisesta? Tarjotaanko ratkaisua vai ongelmaa? Tilannearvio vaatii farmaseuttista monipuolista osaamista ja asiakkaan asemaan asettumista.
Lääkeyritykset voivat halutessaan helpottaa apteekin arkea selkeällä ja johdonmukaisella hinnoittelulla ja aktiivisella tiedottamisella hintamuutoksista.
COB-FI-00035-6-23
