Mäntyselän tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia terveyskeskuskäynneistä liittyy kipuun ja sen hoitoon. Karkea arvio on se, että noin miljoonalla suomalaisella on nivelrikko ja siihen liittyvää kipua ja yli miljoonalla suomalaisella on niska- tai selkäkipuoireistoa. Kivun yleisyys heijastuu suoraan terveyskeskuslääkärin ja työterveyskeskuslääkärin työhön.
Kivun määrittelyä
Maailman kivuntutkimusyhdistys eli IASP (International Association of Pain) määrittelee kivun epämiellyttäväksi kokemukseksi, joka liittyy kudosvaurioon tai sen uhkaan tai jota kuvataan kudosvaurion käsittein. Kipua pidetään kroonisena, jos sen paranemisen kesto ylittää kyseisen kudosvaurion normaalin paranemisajan, joka yleensä on muutamasta viikosta 3–4 kuukauteen kestävä aika.
Nosiseptiivinen kipu
Perinteinen tapa ajatella akuuttia kipua liittyy usein kudosvaurioon (vammaan, inflammaatioon tai esim. infektioon, hapenpuutteeseen tai mekaaniseen aiheuttajaan). Puhumme tällöin useimmiten kudosvauriokivusta eli nosiseptiivisesta kivusta, joka yksinkertaistettuna johtuu kipureseptorien eli nosiseptoreiden ärsytyksestä joko kemiallisesta, tulehduksellisesta, mekaanisesta tai muusta syystä.
Pitkään jatkuessaan nosiseptiivinenkin kipu voi muuttua krooniseksi esimerkiksi artroosipotilaalla, joilla tapahtuu myös kipujärjestelmän herkistymistä. Nosiseptiivisessa kivussa usein toimivia lääkkeitä ovat mm. tulehduskipulääkkeet (inflammaatioon) tai eri kipulääkkeet (lyhytaikaiseen käyttöön), joskus kipukynnyslääkkeet (kivusta johtuviin unihäiriöihin).
Neuropaattinen kipu
Neuropaattisesta kivusta eli hermovauriokivusta puhutaan, jos on todettavissa kiputila, jonka syynä on vaurio tai tauti somatosensorisessa järjestelmässä. Esimerkiksi diabeteksen seurauksena voi syntyä kivulias polyneuropatia tai vyöruusun jälkitilana postherpeettinen neuralgia. Hermovauriokipuja esiintyy myös tapaturmien, hermovammojen ja kirurgisten toimenpiteiden yhteydessä.
Hyvin suuren ryhmän neuropaattisen kivun osalta muodostavat selkäpotilaat, joille on kehittynyt neuropaattinen radikulaarinen oireisto.
Neuropaattisen kivun diagnoosi voidaan asettaa, jos
- todetaan selkeät neuroanatomisesti loogiset oireet ja tuntolöydökset
- on somatosensorisen järjestelmän sairaus tai vaurio
- on myös objektiivista löydöstä esim. kuvantamistutkimuksissa, neurofysiologisissa tutkimuksissa ja tuntoaistin tutkimuksissa.
Neuropaattisen kivun hoidossa eivät tavanomaiset tulehduskipulääkkeet tai parasetamoli tehoa. Opioideja ei suositella, koska ne voivat johtaa kivun lisääntymiseen ja hoidollisiin ongelmiin lyhytkestoisen avun sijasta. Lääkehoidossa eniten käytössä ovat kipukynnyslääkkeet ja gabapentinoidit. Joskus selkäkipupotilailla on samanaikaisesti sekä nosiseptiivinen kipu, että neuropaattinen kipu ja tällöin voidaan hoitaa molempia yhtäaikaisesti.
Nosiplastinen kipu
Nosiplastisella kivulla tarkoitetaan kipujärjestelmän herkistymistä tilanteessa, jossa ei ole todettavaa kudosvauriokipua tai hermovauriokipua. Kyseessä on usein koko kipujärjestelmän laajempi herkistyminen, jossa taustalla voi olla monenlaiset tekijät. Tyypillisiä esimerkkejä tästä kipuoireistosta ovat fibromyalgia, jännityspäänsärky, ärtynyt paksusuolioireisto, ärtynyt virtsarakko-oireisto, krooninen väsymysoireyhtymä, ja useat lihaskipuoireet.
Aiempia käsitteitä, jotka sopivat nosiplastiseen kipuun ovat mm. sentraalinen sensitisaatio, idiopaattinen kipu, sentralisoitunut krooninen kipu, psykosomaattinen kipu, Functional Pain Syndrome. Uusi käsite pitää sisällään niin psykogeenisen kivun kuin yleistyneen laaja-alaisen kivunkin. Keskeinen asia on juuri kivun etiologian moninaisuus, kipujärjestelmän kokonaisuuden herkistyminen ja sen poikkeava toiminta. Yhteys stressioireisiin ja unen häiriintymiseen on lähes aina läsnä.
Nosiplastisen kivun hoidossa kannattaa yleensä edetä kuntoutusajatus mielessä. Lääkehoidolla on vain rajallista merkitystä, lähinnä oireiden lievittämisessä. Asteittainen fyysinen kuntoutus, liikunnan lisääminen, psykologinen tuki, mukana kulkeminen ja moniammatillinen kuntoutus ovat keinoja edetä nosiplastisen kivun hoidossa.
Kipukokemus on subjektiivinen
Kipukokemus on aina subjektiivinen ja sen arvioinnissa tarvitsemme usein subjektiivisia mittareita kuten kipujanaa tai lokalisaation määrittelyssä kipupiirrosta sekä kivun haitan ja toimintakykyvaikutuksen arvioinnissa erilaisia kyselykaavakkeita. Kipua ja sen voimakkuutta ei voi ulkopuolinen varmuudella päältäpäin arvioida; on luotettava kipupotilaan ilmoittamaan informaatioon. Kipukokemus on eri asia kuin nosiseptio eli kipuaistin fysiologinen toiminta.
Kipukokemukseen liittyy itse kivun aistimisen ohella myös tunne-elämän reaktiot ja kivun psyykkinen kokeminen, pelot, mielikuvat ja asenteet. Krooninen kipu ei ole tyhjiössä, vaan se on samalla biopsykososiaalisessa viitekehyksessä tapahtuva ilmiö. Krooninen kipu ei ole täten pelkästään hoidettavissa yhdellä keinolla tai yhdellä lääkkeellä. Tarvitaan usein monipuolista laajaa työotetta sekä moniammatillista yhteistyötä ja osaamista.
Potilas-lääkärisuhteella on suuri merkitys
Pitkäaikaisesta ja luottamuksellisesta potilas-lääkärisuhteesta perusterveydenhuollosta lähtien on kipupotilaiden hoidossa todettu olevan suuri hyöty. Aikaa tarvitaan usein potilaan kuuntelemiseen, tarkkaan tutkimiseen ja tilanteen läpikäymiseen ja eri hoitomahdollisuuksien pohtimiseen ja selittämiseen myös potilaalle itselleen. Tunnin vastaanottoaika kuluu tässä työssä nopeasti.
Eri kiputilojen luokittelun ja siltä pohjalta syntyvät työhypoteesit ovat hyvä asia käytännön lääkärin työssä, koska niiden avulla voi ainakin teoreettisesti pohtia sitä, mikä kunkin potilaan kohdalla olisi paras ja toimivin hoitolinjaus. Todellisuudessa kuitenkin rajanveto eri kiputilojen välillä on joustava ja päällekkäisyyttä esiintyy, on myös sekamuotoja ja mahdollisuus useamman mekanismin yhtäaikaiseen vaikutukseen.
Nykyään painotamme kaikessa kivun hoidossa ensisijaisena ei-lääkkeellisiä hoitomuotoja kuten kuntoutusta, liikuntaa, fysioterapiaa ja monia eri itsehoidon keinoja. Kipuihin voivat auttaa niin mielimusiikki kuin meditaatiokin, rentoutuminen ja huomion suuntaaminen pois kivusta. Myös monet ei-lääkkeelliset keinot kuten rTMS, TNS, akupunktio, manuaalinen terapia, harjoitteluterapia ja kylmähoidot voivat auttaa etenkin TULES-potilaan kivun hoidossa.
Kaikkeen kipuun liittyy subjektiivinen kokemus, pelot ja mielikuvat. Näistä asioista voi ja pitää puhua, jotta asenteet voivat muuttua.
Haluatko kuulla aiheesta lisää?
Ilmoittaudu 3.10.24 TevaTalk-verkkokoulutukseen “Työkaluja kivun ja uniongelmien hoitoon” tästä.
MULTI-FI-01335-06-2024
