20.11.2024

Miksi lääkkeiden saatavuudessa on haasteita?

Lääkkeiden toimitusketjut ovat muotoutuneet poliittisten säästötavoitteiden ja viranomaissääntelyn ristiaallokossa. Yhtäällä hintoja on vuosikymmeniä painettu alas lainsäädännöllä ja toisaalla valmistuskustannuksia on kasvatettu jatkuvasti lisääntyvillä viranomaisvaatimuksilla.

Pystyäkseen pitämään lääkkeitä saatavilla, on yritysten ollut pakko tehostaa toimitusketjujaan ja tuotantoaan. Tämä on tarkoittanut muun muassa varastotasojen optimointia ketjun joka vaiheessa ja raaka-ainetoimittajaverkostojen keskittymistä. Tuotantoa ja raaka-ainehankintaa on myös siirtynyt edullisemman kustannustason maihin. Lopputuloksena toimitusketjuista on tullut äärimmilleen viritettyjä ja entistä haavoittuvampia.

Koronapandemian aiheuttama lääkkeiden kysynnän voimakas heilahdus toi haasteet ja taustalla vaikuttavat mekanismit paremmin näkyviksi.

Haasteena voimakkaasti kasvava kysyntä

Euroopassa lääkkeiden saatavuuden haavoittuvuuteen herättiin syksyllä 2022. Koronarajoitusten poistuttua ihmiset alkoivat jälleen liikkua ja tavata toisiaan – myös lääkäriin mentiin matalammalla kynnyksellä. Sulkujen aikana ihmisten immuniteetti infektioille oli laskenut ja flunssa-aallot levisivät nopeasti. Erityisesti antibioottien ja hengitystielääkkeiden kysyntä räjähti. Myös piilevien kroonisten sairauksien hoitoja aloitettiin koronavuosia runsaammin.

Kuten taulukosta yksi (1) voidaan nähdä, sama tapahtui myös Suomessa. Vuosia jatkunut tasainen kasvu taittui ja lääkkeiden myyntivolyymi avoapteekeista notkahti vuosina 2020 ja 2021 – ja lähti uuteen voimakkaaseen kasvuun vuonna 2022.

Avoapteekkimyynti
(ilman annosjakelua)
8/2019-7/2020 8/2020 – 7/2021 8/2021-7/2022 8/2022- 7/2023 8/2023- 7/2024
Reseptilääkkeet 64,0 63,2 65,1 68,4 69,7
Itsehoitolääkkeet 33,0 29,5 32,5 34,7 32,8
Yhteensä
(miljoonaa pakkausta)
96,9 92,7 97,7 103,1 102,5
Muutos kpl vs edellinen 12kk -4,2 5,0 5,4 -0,5
Muutos % vs edellinen 12kk -4 % 5 % 6 % -1 %

Taulukko 1: Lääkkeiden avoapteekkimyynnin volyymikehitys (lähde IQVIA markkinatilasto)

Euroopassa huolta herättivät erityisesti antibioottien toimituskatkot. Esimerkiksi Saksassa tähän reagoitiin nostamalla tiettyjen antibioottien hintoja viisikymmentä prosenttia saatavuuden turvaamiseksi. Myös Suomessa antibioottien ja hengitystielääkkeiden myynnin kasvu oli poikkeuksellisen suurta. Pitkäaikaisempaa jatkuvaa kasvua on ollut erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon käytettävissä lääkkeissä. Taulukossa kaksi (2) on esitetty kuusi koronavuosien jälkeen kappalemyynnissä eniten kasvanutta terapia-alueryhmää.

Avoapteekkimyynti
(ilman annosjakelua)
8/2019- 7/2020 8/2020- 7/2021 8/2021- 7/2022 8/2022- 7/2023 8/2023- 7/2024 Muutos  20 vs 21 kpl Muutos  20 vs 21 %
R Hengityselinten sairauksien lääkkeet 12,61 10,99 12,77 14,59 13,37 2,38 22 %
N Hermostoon vaikuttavat lääkeet 19,63 18,65 19,84 20,75 20,73 2,09 11 %
C Sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeet 13,83 13,95 14,43 15,00 15,75 1,79 13 %
A Ruuansulatuselinten ja aineenvaihduntasairaudet 15,74 15,52 15,76 16,45 16,75 1,23 8 %
J Systeemiset infektiolääkkeet 3,69 2,94 3,28 3,87 3,82 0,88 30 %
G Sukupuoli- ja virtsaelinten sairauksien lääkkeet 5,28 5,37 5,53 5,68 5,98 0,61 11 %
Muut 26,14 25,29 26,05 26,72 26,15 0,87 3 %
Yhteensä (miljoonaa pakkausta) 96,9 92,7 97,7 103,1 102,5 9,8 11 %

Taulukko 2: Eri terapia-alueiden lääkemyynnin volyymikasvu avoapteekkikanavassa (lähde IQVIA markkinatilasto)

Kysynnän voimakas kasvu on lisännyt lääkkeiden toimituskatkoja ja erilaisia ketjureaktioita myös Suomessa. Erityisesti, jos tuotteella on suuri markkinaosuus, toimituskatko saa aikaan kysynnän heiluriliikkeen koko vastaavien vaihtokelpoisten lääkkeiden ryhmässä. Toisinaan myös kovin alhainen markkinahinta voi lisätä lääkkeiden saatavuusongelmia.

Koronavuosien vaikutukset lääkkeiden tuotantoon

Lääketeollisuus sopeutti koronavuosina tuotantoaan laskeneeseen kysyntään Euroopassa. Ihmisiä siirtyi muille teollisuuden aloille töihin. Varastotasot olivat toimitusketjuissa jo pitkälle optimoituja ja niitä laskettiin vastaamaan pienentynyttä kysyntää. Raaka-aineiden tuotanto oli osin jo hyvin pitkälle keskittynyttä. Ukrainassa syttynyt sota vaikeutti tilannetta entisestään. Nopeasti alkaneeseen kysynnän kasvuun vastattiin supistuneilla raaka-ainevarastoilla ja kapasiteetilla.

Työntekijöiden uudelleen rekrytointi on vienyt aikaa, sillä lääketeollisuuden tehtävät vaativat eritystä ammattitaitoa ja koulutusta. Ammattitaitoisen henkilökunnan puute estää esimerkiksi ylimääräisen vuoron lisäämisen tuotantoon, vaikka raaka-aineita ja vapaata laitekapasiteettia olisikin.

Myös elinkustannusten nousu ja palkkakehitys tuovat lisähaasteita. Kilpailukykyisten palkkojen ylläpitäminen on yhä vaikeampaa, mitä enemmän rinnakkaislääkkeiden hinnat laskevat. Toisin kuin muilla aloilla, lääketeollisuus ei pysty Suomessa tasapainottamaan kysyntää ja tarjontaa hintoja nostamalla, etenkään edullisten rinnakkaislääkkeiden osalta.

Saatavuushaasteisiin vastataan erilaisista lähtökohdista

Heikentyneen saatavuuden yrityskohtaiset syyt ovat erilaisia, vaikka yleiset trendit vaikuttavat jokaiseen. Kyky reagoida nopeasti kasvaneeseen kysyntään vaihtelee.

Suuri merkitys on ollut oman tuotannon osuudella ja kokonaisvolyymeilla. Tuotannon kokonaisvolyymi tuo neuvotteluvoimaa raaka-aineostoissa – esimerkiksi etusijan toimituksissa ja edullisempia hintoja. Henkilökuntapula on haastanut erityisesti pienempiä eurooppalaisia lääketehtaita. Tuotantokapasiteetin kasvattaminen vaatii investointeja ja uskoa kannattavaan liiketoimintaan myös tulevaisuudessa. Uutta kapasiteettia ei myöskään synny hetkessä, vaan sen rakentaminen voi viedä vuosia. Kysynnän häiriöiden vaikutukset ovat pitkäaikaisia – kuten koronavuodet osoittivat.

Teva on sitoutunut lääkkeiden saatavuuden turvaamiseen

Lääkkeiden kysynnän heilahtelut ovat vaikuttaneet myös Tevan myyntivolyymeihin Suomessa. Koronan alun jälkeinen notkahdus ja sitä seurannut nopea kasvu näkyy selvästi taulukossa kolme (3). Volyymikasvu on jatkunut myös viimeisen 12 kuukauden aikana. Kasvun jatkumiseen on vaikuttanut osaltaan kykymme vastata toimituskatkojen ja hinnoittelun aiheuttaman markkinaturbulenssiin.

Tevan avoapteekkimyynti
(ilman annosjakelua)
8/2019 – 7/2020 8/2020 – 7/2021 8/2021 – 7/2022 8/2022 – 7/2023 8/2023 – 7/2024
Reseptilääkkeet 6,9 6,8 7,1 7,4 7,8
Itsehoitolääkkeet 2,2 2,0 2,3 2,4 2,4
Yhteensä (miljoonaa pakkausta) 9,1 8,8 9,4 9,8 10,2
Muutos kpl vs edellinen 12kk -0,4 0,6 0,4 0,4
Muutos % vs edellinen 12kk -4 % 7 % 5 % 4 %

Taulukko 3: Tevan lääkkeiden avoapteekkimyynnin volyymikehitys (lähde IQVIA markkinatilasto)

Tevan toimituskykyä turvaavat tuotannon ja ostojen volyymi, oman tuotannon suuri osuus ja tehdasverkoston Eurooppalaisuus – sekä vahva sitoutuminen lääkkeiden saatavuuden turvaamiseen.

Viime aikoina olemme kiinnittäneet erityistä huomioita eri markkinoiden kysynnän muutosten seurantaan ja kapasiteetin uudelleenallokointiin. Dynaamisuutta ovat lisänneet erityisesti eri yritysten saatavuustilanteet ja hinnoittelupäätökset eri maissa. Nopeasti muuttuvissa tilanteissa onnistuminen perustuu toimiviin prosesseihin ja sujuvaan sisäiseen yhteistyöhön.

Valonpilkahduksia ja varjoja

Lääkkeiden saatavuuden haasteet ovat johtaneet toimenpiteisiin Euroopassa. Vaikuttaa siltä, että epävarmassa maailmanpoliittisessa tilanteessa omavaraisuuden ja lääkkeiden saatavuuden merkitys on ymmärretty paremmin. Euroopan lääkelainsäädännön uudistus, jossa lääkkeiden saatavuuden turvaamisella on suuri painoarvo, sai uutta vauhtia, valmistui ja hyväksyttiin suurella enemmistöllä Euroopan parlamentissa viime keväänä.

Samaan aikaan lääkeala on edelleen Suomessa jatkuvien säästötoimien kohteena. Kiire on kova ja voimakkaasti säännellylle alalle luodaan uusia säästömekanismeja vanhojen päälle. Toimivien ratkaisujen löytämiseksi olisi erittäin tärkeää hyödyntää asiantuntijuutta ja tehdä muutoksia vaiheittain. Kokonaisuus on monimutkainen ja keskinäisiä vaikutussuhteita voi olla vaikea hahmottaa. Ymmärtämättömyys voi johtaa ei-toivottuihin lopputuloksiin – jopa kriiseihin. Esimerkiksi hinnoittelunmekanismien muutosten vaikutukset lääkkeiden saatavuuteen voivat yllättää.

Oppeja olisi myös hyvä ottaa viime vuosien toimituskatkojen taustoista.

Liisa Rautiala

Johtaja, tuotevalikoima ja logistiikka

Kauppatieteilijä lääkealalla kolmannessa polvessa. Runsaan kahdenkymmenen työvuoden jälkeen edelleen onnistuneesta lääkehoidosta intohimoisesti innostunut. Lataudun perheen kanssa arjen touhuissa. Lukeminen, mökkeily ja luonnon rauha lähellä sydäntä.