Työn merkitys mielenterveyden kannalta
Työkyvyn voidaan edelleen perustellusti ajatella olevan mielenterveyden keskeisimpiä elementtejä, ja se voi parhaimmillaan olla myös mielenterveyttä vahvasti tukeva voima. Työ voi antaa merkityksellisyyden kokemuksia ja tarjota ihmisille mielekkään työyhteisön, jonka sosiaaliset kontaktit voivat tuoda paljon iloa elämään. Useille ihmisille se tuo myös arkeen rytmin, jonka ympärille muuta elämää on helppo rakentaa.
Valitettavasti työelämä voi myös uhata ihmisen mielenterveyttä. Työelämän psyykkisen kuormittavuuden arvellaan kasvaneen viimeisten vuosien aikana, mikä voi yhä useammin johtaa työuupumukseen ja myöhemmin mielenterveyden häiriöiden puhkeamiseen. Työelämän kuormitus näkyy varmasti myös mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen voimakkaana kasvuna, josta Kela on aktiivisesti raportoinut1 . Mielenterveyssyistä johtuvat sairauspoissaolot ovat jo ohittaneet tuki- ja liikuntaelimistön häiriöt poissaolojen syynä, ja kasvu vaikuttaa jatkuvan. Mielenterveyden häiriöistä johtuvat sairauspoissaolot ovat yleisiä erityisesti nuoremmilla naisilla, mutta ne ovat kasvaneet myös miehillä. Tämä kuvastaa ongelmien laajuutta mutta viittaa vahvasti myös muutokseen yhteiskunnassa ja työkulttuurissa. Myös eläköityminen mielenterveyssyistä on edelleen valitettavan yleistä.
Tässä artikkelissa käydään läpi työn ja mielenterveyden suhdetta ja mietitään, miten työikäisten työssä jaksamista voisi tukea. Mikäli sairauspoissaolojen määrää psyykkisten ongelmien takia ei saada käännettyä laskuun, uhkaa se myös yhteiskunnan toimintakykyä. Mielenterveyden ongelmat maksavat OECD:n arvion mukaan Suomelle 11 miljardia euroa vuodessa, ja suurin osa tästä summasta tulee nimenomaan sairauspoissaoloista ja ennenaikaisista eläköitymisistä. Ongelmallista tässä on myös se, että mielenterveyden ongelmat alkavat varsin nuorella iällä ja hoitamatta helposti kroonistuvat. Vaikuttamalla laajemmin yhteiskuntaan ja työkulttuureihin sekä tarjoamalla työelämässä oleville henkilöille ripeästi apua mielenterveyden ongelmiin, on nähdäkseni mahdollista työikäisten mielenterveyskriisiin puuttua.
Työikäisten mielenterveysongelmat
Yleisimpiä työikäisten mielenterveysongelmia ovat mielialahäiriöt, etenkin masennushäiriöt, sekä erilaiset ahdistuneisuushäiriöt. Näiden kahden häiriöryhmän vaikutus suomalaisten työkykyyn on kaikkein merkittävin. Vuosittain masennuksesta kärsii noin 5 % työikäisistä ja ahdistushäiriöistä noin 4 %2 . Mielenterveyden häiriöistä erityisesti ahdistuneisuushäiriöt ovat merkittävästi yleistyneet sairauspoissaolojen syynä, mutta edelleen myös masennushäiriöt johtavat pitkiin poissaoloihin1 .
Työikäisillä todetaan myös monia muita psyykkisiä häiriöitä, kuten päihdehäiriöitä ja persoonallisuushäiriöitä, ja niiden vaikutus työkykyyn on vakavuudeltaan vaihteleva. Vakaviin psykoottisiin häiriöihin kuten skitsofreniaan sairastutaan usein varhaisessa aikuisiässä, ja tämän vuoksi nämä henkilöt eivät yleensä pääse edes kunnolla asettumaan työelämään. Skitsofreniaan sairastuu elämänsä aikana noin 1 % suomalaisista2 .
Työikäisten mielenterveysongelmista puhuttaessa on syytä nostaa esiin myös työuupumus. Työuupumus ei ole varsinaisesti psyykkinen häiriö tai sairaus, eikä sille ole olemassa diagnoosikoodia, jota voisi käyttää sairauspoissaolon perusteena. Työuupumuksen voi ajatella olevan työstä tai työympäristöstä johtuva stressitila. Merkkejä työuupumuksesta voivat olla muun muassa työhön liittyvä väsymys ja välinpitämättömyys, työsuorituksiin liittyvät laiminlyönnit ja virheet, riitaisuus ja ärtyneisyys työpaikalla, poissaolot töistä, työn merkityksellisyyden katoaminen ja ammatillisen itsetunnon lasku. Kyseessä on normaali reaktio samalla tavalla kuin esimerkiksi suru läheisen ihmisen kuoleman takia. Pitkittyessään työuupumus voi johtaa sellaisiin psykiatrisiin häiriöihin, joille voi asettaa diagnoosin. Masennuksen ja ahdistuneisuushäiriöiden lisäksi tyypillisiä ongelmia ovat uni- ja päihdehäiriöt. Työuupumusta arvioidessa on hyvä muistaa, että sen taustalla saattaa olla joskus myös persoonallisuuden ongelmia. Tyypillisimpiä persoonallisuushäiriöitä työuupumuksesta kärsivillä on vaativa persoonallisuus, jossa ihmisellä on pyrkimys tehdä työtehtävänsä niin hyvin kuin mahdollista ja näin vähitellen uuvuttaa itsensä työtehtävien kasautuessa.
Miten työikäistä ihmistä tulisi tukea?
Iso osa työikäisistä selviää työn aiheuttamista kuormitustekijöistä varsin hyvin ja kuormitus on korkeintaan ajoittaista. Vaikka ihmisten psyykkinen sietokyky eli resilienssi vaihtelee paljon yksilöiden välillä, kuormitusta lisäämällä on jokaiselle löydettävissä murtumispiste. Työntekijöiden tukemisessa keskeistä on ennaltaehkäisy, eli työpaikalla tulisi aktiivisesti kartoittaa ja vähentää sellaisia tekijöitä, jotka tuottavat työstressiä. Yleisimpiä stressin lähteitä ovat liiallinen työn määrä, huonosti organisoidut työtehtävät ja riittämätön tuki työpaikalla. Stressitekijöihin puuttumalla voidaan estää työkuormituksesta johtuva mielenterveyden häiriöiden puhkeaminen.
Jos kuormitus pitkittyy ja aiheuttaa työntekijälle huomattavaa stressiä, tulisi työpaikalla pystyä puuttumaan tilanteeseen nopeasti. Tässä esihenkilön rooli on kriittinen. Esihenkilön tehtävänä on ylläpitää avointa ja luottamuksellista keskusteluilmapiiria, jossa alaisilla on lupa matalalla kynnyksellä kertoa kuormituksestaan. Työterveyslaitos suosittelee työpaikoille varhaisen tuen toimintamallia, jossa työkykyongelmat tunnistetaan tehokkaasti, tarjotaan välittömästi asianmukainen tuki ja mikäli sairauspoissaoloon joudutaan turvautumaan, suunnitellaan töihinpaluun käytännön järjestelyt poissaolon jälkeen3 .
Mikäli työntekijällä on selvästi todettavissa mielenterveyden häiriöön viittavaa oireilua, on varhainen lääkärin arvioon pääseminen erittäin tärkeää. Toimivan työterveyshuollon merkitys on tässä ilmeinen. Suurin osa lievistä ja keskivaikeista masennusjaksoista ja ahdistuneisuushäiriöistä on hoidettavissa työterveyslääkärin vastaanotolla. Pelkkä työntekijän asianmukainen hoito ei kuitenkaan riitä, vaan työterveyshuollossa on käytettävä aikaa myös sen pohtimiseen, miten henkilön työympäristöä ja muita kuormitustekijöitä voidaan muokata siten, että uudelleen sairastuminen estetään.
Työikäisten mielenterveysongelmien hoito pohjaa vahvasti suomalaisiin Käypä hoito -suosituksiin. Keskiössä ovat psykososiaaliset hoidot, ja työterveyshuollosta tulee voida ohjata potilaat nopeasti eteenpäin lyhytterapioihin ja psykoterapioihin. Myös erilaiset lääkehoidot ovat usein tarpeen keskivaikeissa ja vaikeissa häiriöissä. Esimerkiksi masennuksessa tai ahdistuneisuushäiriöissä SSRI- tai SNRI-lääkkeiden käyttö määräaikaisesti on monesti paikallaan. Työterveyshuollosta tulisi pystyä konsultoimaan psykiatria, jos oirekuva pitkittyy, ja tuolloin myös neuromodulaatiohoitoja voidaan harkita otettavaksi käyttöön. Palkon linjauksen mukaan tulisi kahden tuoksettoman masennuslääkekokeilun jälkeen potilas ohjata rTMS-hoitoon5 .
Työikäisen ihmisen tukeminen kattaa myös työn ulkopuolisen elämän tukemisen. Työntekijälle tulee mahdollistaa mahdollisimman hyvä tasapaino työn ja elämän muiden osa-alueiden, kuten perhe-elämän, sosiaalisen elämän ja vapaa-ajan välillä, millä voidaan vaikuttaa henkilön psyykkiseen ja fyysiseen terveydentilaan4 . Terveisiin elämäntapoihin ohjaaminen työpaikan kautta voi niin ikään merkittävästi tukea ihmisen työkykyä ja mielenterveyttä. Joillakin työpaikoilla on mahdollistettu liikunnan harrastaminen työajalla, mikä voi lyhyelläkin aikavälillä vähentää merkittävästi sairauspoissaoloja.
MULTI-FI-01410-10-2024
Lue myös Henry Karlssonin aiemmat artikkelit:
