19.8.2021

Kipulääkeasiakas apteekissa

Ilman reseptiä myytävät kipulääkkeet ovat itsehoidon riskilääkkeitä ja niiden kohdalla on erityisen tärkeää, että farmaseuttinen tarvekartoitus ja neuvonta onnistuvat. Asiakkaan haluama lääke voi olla epäsopiva muun lääkityksen tai perussairauksien suhteen tai oireiden taustalla voi olla kiireellistä hoitoa vaativa terveydellinen ongelma. Neuvonnan toteuttaminen voi olla haasteellista etenkin tilanteissa, joissa asiakas ei ole kiinnostunut saamaan apua tai ei tiedä tarvitsevansa sitä. Alla omakohtainen esimerkki tällaisesta kohtaamisesta.

Apteekin asiakas käveli suoraan kipulääkehyllylle. Tarjosin hänelle apua, mutta hän sanoi katselevansa mieluummin rauhassa. Kerroin hänelle, että ilman reseptiäkin myytävillä kipulääkkeillä on paljon haitallisia yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa ja saattavat aiheuttaa odottamattomia ongelmia joidenkin perussairauksien suhteen. Tämä sai asiakkaan kiinnostuksen heräämään ja hän kiinnostui saamaan neuvontaa lääkkeen valinnassa.

Tarvekartoituksessa kävi ilmi, että asiakas halusi kipugeeliä kipuilevaan haavaan. Jalassa oli ollut pari viikkoa rakkulaista ihottumaa ja nyt siihen oli ilmestynyt kipuilevia haavaumia. Hänelle looginen ajatus oli kokeilla kipugeeliä tähän vaivaan, mutta itselläni heräsi välittömästi huoli asiakkaan ajatuksesta käyttää kipugeeliä tähän tarkoitukseen ja hälyttävistä oireista.

Soitin asiakkaan luvalla terveyskeskukseen, josta ohjeistettiin tulemaan viipymättä vastaanotolle epäillyn ruusuinfektion vuoksi. Annoin asiakkaalle mukaan vielä Terveyskirjastosta (www.terveyskirjasto.fi) tulostetun artikkelin ruusuinfektiosta lisälukemiseksi ja hän kertoi menevänsä välittömästi terveyskeskukseen. Asiakas lähti apteekista erittäin tyytyväisenä saamaansa palveluun, vaikka ei tällä kertaa ostanutkaan mitään.

Kartoituksen tärkeys – osaaminen näkyväksi

Jäin pohtimaan itsehoitovalmisteiden neuvonnan tärkeyttä ja kompastuskiviä. Ilman reseptiä myytävät kipulääkkeet ovat itsehoidon riskilääkkeitä ja niiden kohdalla lääkeneuvonta on erityisen tärkeää. Joskus neuvonta voi epäonnistua ammattilaisten toimesta ja parantamisen varaa on aina. Psykologinen ansa vaanii apteekin ammattilaista erityisesti niissä tapauksissa, kun asiakas tulee kysymään valmistetta sen kauppanimellä. Näissä tapauksissa neuvonta jää usein vähäisemmäksi.

Kaikki asiakkaat eivät ole halukkaita saamaan neuvontaa ja edellisen esimerkin mukaiset omatoimiset asiakkaat ovatkin oma haasteensa apteekin arjessa. Arjen työtilanteissa on kuitenkin tärkeää löytää keinot heidänkin kohdallaan asianmukaisen lääkeneuvonnan antamiseksi. Kaikki asiakkaat ovat oikeutettuja saamaan perusteellisen lääkeneuvonnan kaikissa tilanteissa – silloinkin, kun he eivät tiedä sitä tarvitsevansa.

Kolme keinoa saada asiakas kuuntelemaan farmaseuttista neuvontaa:

  • Kerro, että lääkkeellä on yhteisvaikutuksia ja tarjoa asiakkaalle yhteisvaikutusten tarkastusta
  • Kerro, että lääkkeen turvallisella käytöllä on rajoituksia ja pyri sitä kautta herättämään keskustelua lääkkeen käyttöön liittyen
  • Kerro, että lääke ei sovi kaikkien perussairauksien kanssa ja tarjoa asiakkaalle lääkkeen sopivuuden tarkastusta

Kipulääkeasiakkaan neuvonnassa tulisi varmistaa käyttötarkoitus (kenelle, miksi ja mihin lääkettä haetaan), käytön esteet (muu lääkitys, perussairaudet, raskaus tai imetys) ja ohjeistaa oikea käyttö. Ilman tätä neuvontaa, on merkityksetöntä myykö lääkkeen ammattilainen vai marketin kassa. Apteekin ammattilaisen neuvonnalla on todellakin väliä.

teva-viiva

Haluatko kuulla lisää aiheesta?

Pidimme syyskuussa 2021 webinaarin: Kivun monet kasvot. Webinaari on suunnattu apteekkien farmaseuttiselle henkilökunnalle. Pääset katsomaan webinaarin tallenteen Fimnet-tunnuksillasi alla olevasta linkistä.

Katso webinaaritallenne

 

 MULTI_FI_00423_07_2021

 

Mika Wallin

Proviisori

Mika Wallin on kokenut lääkeasiantuntija, joka on ratkonut ihmisten lääkitykseen liittyviä ongelmia apteekeissa noin 20 vuoden ajan. Lisäksi hän on levittänyt tutkimukseen perustuvaa lääketietoa ihmisille sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa koulutustilaisuuksissa.