Vuoteen 2030 mennessä vähintään joka neljäs asukas Suomessa on yli 75-vuotias. Tämän vuoksi on tärkeää tunnistaa iäkkäiden toimintakykyyn heikentävästi vaikuttavia riskitekijöitä ja kehittää ennalta ehkäiseviä toimia tukea heidän kotona-asumistaan1-4. Ikääntyessä useiden elinten toimintakyky heikentyy, ja samanaikaisesti voi ilmetä monia sairauksia ja geriatrisia oireyhtymiä. Tämä voi johtaa useiden erilaisten lääkkeiden yhtä aikaiseen käyttöön5. Lääkkeiden riskienhallinta on tärkeä strategia, jolla pyritään ehkäisemään tai vähentämään lääkkeiden käyttöön liittyviä riskitekijöitä, jotka voivat heikentää elämänlaatua ja lisätä kuolleisuutta sekä merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle6,7.
Tutkimuksia lääkkeiden vaikutuksista iäkkäille on harvassa. Tämä vaikeuttaa lääkehoitojen vasteiden ennustamista sekä suositusten määrittämistä ikäihmisille8,9. Ikääntyneen potilaan odottamattomat vasteet lääkehoitoon verrattuna nuorempaan samaa sukupuolta olevaan ja samanlaisen ruumiinrakenteen omaavaan potilaaseen voidaan selittää muun muassa ikääntymisen tuomilla muutoksilla lääkeaineen farmakodynaamiikkaan ja farmakokinetiikkaan10.
Lääkkeiden farmakokinetineettiset ja -dynaamiset muutokset ikääntyessä
Ikääntymisen yleisten fysiologisten muutosten ymmärtäminen auttaa ennakoimaan lääkkeiden imeytymisessä, jakautumisessa, metaboliassa ja erittymisessä (farmakokinetiikka) tapahtuvia muutoksia5,10. Ikääntyessä tapahtuvat muutokset suolistossa, kuten vähentyvä mahahapon eritys, vatsan tyhjenemisen hidastuminen ja suoliston verenkierron vähentyminen, voivat vaikuttaa siihen, miten lääkkeet imeytyvät. Lääkkeen imeytymisnopeus voi myös muuttua, jos rasvaliukoinen lääke annostellaan iäkkäällä kuivan ihon kautta10. Ikääntymisen myötä kehon rasvakudoksen määrä kasvaa ja lihasmassa sekä kehon vesimäärä vähenevät, mikä vaikuttaa lääkeaineiden jakautumistilavuuteen kehossa sekä lääkkeiden siedettyihin annoksiin. Rasvaliukoiset lääkkeet jakautuvat ikääntyneen elimistön rasvakudokseen paremmin, mikä myös pidentää niiden puoliintumisaikaa. Mikäli lääkkeen annostelussa ei oteta huomioon sen pidentynyttä puoliintumisaikaa, tämä voi aiheuttaa lääkkeen haittavaikutuksia11. Vesiliukoisten lääkkeiden jakautumistilavuus puolestaan pienenee, mikä voi johtaa lääkeaineen plasmapitoisuuden toksisuuden kasvuun10. Lääkkeiden aineenvaihdunnassa tärkeiden elimien, kuten maksan ja munuaisten toiminta heikkenee iän myötä, ja näiden elinten koot pienenevät10. Erityisesti munuaisissa tapahtuu merkittäviä fysiologisia muutoksia ikääntymisen myötä, mikä aiheuttaa noin 10 %:n vuosittaisen laskun glomerulussuodosnopeudessa jokaisen vuosikymmenen aikana 30 vuoden iän jälkeen12.
Vaikka ikääntyessä lääkkeen farmakokinetiikka (lääkkeen pitoisuus elimistössä) pysyisi muuttumattomana, sen vaikutus (lääkkeen vaste) kehossa voi silti muuttua (farmakodynamiikka). Ikääntymisen mukanaan tuomat farmakodynamiset muutokset sisältävät esimerkiksi muutoksia reseptorien määrässä ja affiniteetissa sekä niiden toiminnallisissa yhteyksissä ja elimistön homeostaattisissa mekanismeissa10. Nämä muutokset voivat vaikeuttaa lääkkeiden oikeaa annostelua ja iäkkäät vaativat näiden muutosten vuoksi tarkempaa lääkkeiden vasteiden seurantaa – erityisesti keskushermoston ja kardiovaskulaarisen järjestelmän toimintaan vaikuttaviin lääkeaineiden vasteisiin elimistössä10.
Geriatrinen oireyhtymä vai lääkkeen haittavaikutus?
Termiä “geriatrinen oireyhtymä” on käytetty määrittelemään niitä monimutkaisia kliinisiä tiloja, joita esiintyy yleisesti iäkkäillä ja ne eivätkä kuulu sairauskategorioiden piiriin. Kirjallisuuden mukaan on listattu kaikkiaan 24 erilaista geriatrista oireyhtymää13, joista esimerkkeinä inkontinenssi kaatumiset, toimintakyvyn lasku, ja lääkitykseen liittyvät haitat. Lääkkeiden haittavaikutukset voivat olla usein vaikeita tunnistaa iäkkäillä, koska ne ilmenevät usein oireina tai ongelmina, jotka ovat jo yleisiä aikuisilla, kuten huimaus tai kaatumiset14. Jos lääkkeiden haittavaikutukset kasautuvat ajan myötä, ne voidaan virheellisesti tulkita geriatrisiksi oireyhtymiksi tai “ikääntymisen aiheuttamiksi muutoksiksi15-17“. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa yhtä lääkettä käytetään hoitamaan toisen lääkkeen haittavaikutusta14. Kohtelias viestintä moniammatillisen tiimin kesken on avainasemassa vähentämään lääkehaittoja, kun epäilys mahdollisesta lääkehaitasta ilmenee18.
Iäkkäiden lääkehoidon haittavaikutuksia voidaan välttää tunnistamalla niiden riskitekijät
Tutkimuksen mukaan iäkkäillä lääkehaittojen sairaalahoitoon joutumisen keskimääräinen määrä on 17%, kun nuoremmilla tämä luku on 4 %. Näistä lääkehaitoista 88 % on ehkäistävissä19.
Yleisesti lääkkeiden haittavaikutuksien riskitekijöitä voi olla itse potilas, sairaus, käytössä oleva lääkitys tai jokin muu tekijä. Kuitenkin tärkeimmiksi riskitekijöiksi geriatrisessa farmakoterapiassa on tunnistettu lääkkeiden käytön prosessiin liittyvät (järjestelmälliset) tekijät ja lääkkeiden farmakologiset vaikutukset20. Juuri julkaistussa tutkimuksessa tunnistettiin kotona-asuvien 75-vuotiaiden (n=953) merkittävimmät lääkehoidon riskitekijät, joissa merkittävimpiä järjestelmällisiä riskitekijöitä olivat: hoitoon osallistui useampi kuin yksi lääkäri 48 %:lla asukkaista, lääkelista puuttui 43 %:lla sekä 35 % puuttui säännöllinen seuranta21. Lisäksi 35 % asukkaista oli epäselvää lääkehoidon keston pituus. Koetuista lääkehaitoista merkittävimmiksi nousivat ummetus 21 %:lla asukkaista, virtsaamisongelmat 20 %:lla ja 17 %:a asukkaista raportoi epätavallista väsymystä21.
MULTI-FI-01180-12-2023