Selkäkivulle altistavat tekijät
Tunnettuja selkäkivulle altistavia tekijöitä on pystytty osoittamaan useampia, joista muun muassa suomalaisen Käypä Hoito- suosituksen mukaan on nostettu esille seuraavat:
- fyysisesti raskas työ
- hankalat työasennot ja tärinä
- ylipaino
- tupakointi
- perintötekijät
- psykososiaaliset tekijät.
Selkäkivun keston perusteella kipu voidaan luokitella kolmeen ryhmään:
- akuutti (kesto <6 vkoa)
- subakuutti (kesto 6-12 vkoa)
- krooninen (kesto > 12 vkoa).
Hoitosuunnitelma on tärkeä tehdä näiden tietojen perusteella arvioiden riskejä etenkin selkäkivun kroonistumisen näkökulmasta.
Potilaan kohtaaminen ja erotusdiagnostiikka
Selkäkipupotilaan kohtaamisessa on tärkeä huomioida jo alkuvaiheessa annettavan tiedon hyvin suuri merkitys potilaalle sekä selkäkivun ennusteesta, että mahdollisista etiologisista syistä. Lisäksi on huomioitava riittävän perusteellisesti tehtävän statusarvion suuri merkitys, jota riittävän kattava anamneesi täydentää.
Oireiden alku, kesto, voimakkuus ja laatu ovat olennaisia tekijöitä mietittäessä jatkohoitoa ja tarvittavaa diagnostiikkaa. Oireiden alkamisen näkökulmasta on tärkeätä selvittää myös mahdollisten altisteiden, kuten traumojen, rasituksen tai muun sairauden liittyminen selkäkivun alkamisajankohtaan. Lisäksi selvitetään liitännäisoireet, kuten säteilyoireet ja muiden elinjärjestelmien oireet. Liitännäisoireiden merkitys korostuu etenkin mietittäessä erotusdiagnostisia vaihtoehtoja. Myös muutokset arjen toimintakyvyssä ja työkyvyssä kuvaavat hyvin kivun vaikeutta ja potilaan sopeutumista kiputilanteeseen. Mikäli ei ole syytä epäillä vakavaa sairautta on tärkeä antaa positiivinen viesti ennusteesta.
Selkäkivun kroonistumisen riskeistä
Potilaan toipumisen näkökulmasta olisi tärkeätä jo alkuvaiheessa pystyä arvioimaan selkäkivun kroonistumisen riskiä. Tässä voidaan käyttää apuna erilaisia kyselyitä, kuten kartoittamalla Käypä Hoito- suosituksessa mainittuja ”Keltalippu-oireita” tai START-kyselyä (tunnistetaan potilaat, jotka tarvitsevat jo alkuvaiheessa intensiivisempää ja moniammatillisempaa tukea kuntoutukseen mm. fysioterapian kautta). Toimintakyvyn kartoitukseen voidaan käyttää mm. Oswestryn-kyselyä, jolla arvioidaan selkäkivun vaikeutta ja vaikutuksia toimintakykyyn. Yleisesti ottaen kipupotilaiden arvioinnin tukena kannattaa käyttää myös potilaan itsensä täyttämää kipupiirrosta, joka antaa useimmiten selkeän kuvan potilaan kokemasta kivusta ja sen laajuudesta.
Epäspesifin selkäkivun hoito
Myös epäspesifissä selkäkivussa konservatiivinen hoito käynnistetään ripeästi. Hoitoon kuuluvat positiivisen viestin antamisen lisäksi, aktiivinen omatoiminen harjoittelu ja tarvittava kipulääkitys. Kipulääkityksen aloitus tehdään miedoilla kipulääkkeillä, jos niillä ei saada riittävää kivun lievitystä ja potilaalla on myös hermokudoksen ärsytykseen sopivaa kipua, voidaan käyttää myös kipukynnystä kohottavia ja hermokipua lievittäviä valmisteita. Mietoja opioideja voidaan myös käyttää, mutta niidenkin määräämisessä tulee käyttää harkintaa. Vahvat opiaatit eivät kuulu epäspesifin selkäkivun hoitoon.
Entä, jos potilas ei kuntoudu toivotusti tai toivotussa ajassa?
Erikoissairaanhoitoa voidaan konsultoida kuvantamistarpeesta, jos selkäkipu pitkittyy eikä potilas kuntoudu toivotulla tavalla tai toivotussa ajassa. Potilas voidaan lähettää lanneselän magneettikuvaukseen myös omasta työyksiköstä, jos se on mahdollista ja konsultoida kuvantamistuloksesta erikoissairaanhoitoa. Mri- kuvaus on selkäkipupotilaan ensisijainen tutkimus. Useimmiten selkäkipu paranee hoidoista ja kuvantamisista huolimatta ja siksi onkin tärkeätä muistaa oikeanlaiseen tietoon perustuva ja kannustava viestintä potilaalle jo heti ensimmäisistä terveydenhuollon kontakteista lähtien. Lisäksi potilasta tulee motivoida huolehtimaan selän kunnosta, omasta terveydestä ja tekemään ohjatut harjoitteet, koska kukaan muu ei voi potilaan puolesta selkää kuntouttaa.
MULTI-FI-00726-06-2022
