Panostus työkyvyn ja -hyvinvoinnin ylläpitämiseen kantaa koko työyhteisöä

Koronapandemia muutti maailmaa keväällä 2020, ja yksi iso muutos oli siirtyminen toimistoilta etätöihin.

Myös Tevalla toimiston ovet suljettiin, ja se herätti kysymyksiä, joihin kukaan ei heti osannut vastata. Kauanko tämä kestää? Millainen virtuaalinen työyhteisö meillä on? Miten huolehditaan työhyvinvoinnista? Isoista muutoksista selvittiin työntekijöitä kuuntelemalla.

Työn tulisi olla mielekästä, ja siinä työnantajalla on suuri merkitys. Arvostava johtaminen ja avoin viestintä ovat tärkeässä asemassa, ja niillä pystyy vaikuttamaan jokapäiväiseen työhyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitoon. Parhaimmillaan työkyvyn ylläpitämiseen tähtäävä (Tyky) -toiminta näkyy konkreettisesti työyhteisön arjessa, ei vain yksittäisinä tekoina.

Tevalla on työyhteisö, jossa Tyky-toimintaan on perinteisesti panostettu. Työhyvinvointi ja yhteisöllisyyden vahvistaminen ovat Tyky-työn avainsanoja. Meillä Tyky-toiminta on paljon muutakin kuin vuosittainen Tyky-päivä, ja monelle Tyky on ollut enemmänkin niin sanottua hiljaista hyvää, johon on vuosien mittaan totuttu. Nyt poikkeustilanteessa, Tykyn merkitys kirkastui, kun se tuli entistä suuremmaksi osaksi arkea.

Arjen rutiinit riisuttiin, mutta mitä saatiin tilalle?

Kevääseen 2020 asti monen arki, niin työt kuin vapaa-aika, oli pitkälle aikataulutettua. Yhtäkkiä kaikki seisahtui ja kotona etätöissä vietetyt päivät olivat samanlaisia viikko toisensa jälkeen. Työmatkapyöräily vaihtui muutamaan porrasaskelmaan kotona, ja kaikki harrastukset siirrettiin verkkoon. Muutos oli hurja, mutta kaiken sen keskellä työnteko Tevalla jatkui.

Töiden sujuvuus on merkittävä työhyvinvoinnin tekijä, ja sen varmistamiseksi Tevalla otettiin käyttöön uusia työkaluja, jotka helpottivat kokousten järjestämistä, tiedonkulkua ja yhteydenpitoa kollegoiden kanssa. Nopeasti tapahtuneesta muutoksesta ja uusista rutiineista huolimatta pian huomattiin, että työpäivät sujuivat yllättävän hyvin etänä.

Sama ilmiö nähtiin muuallakin, sillä Työterveyslaitoksen tekemän kyselyn mukaan suomalaisten työhyvinvointi jopa hieman parani koronakevään aikana. Työn imu lisääntyi ja työuupumus väheni. Suuri osa etätyön tekijöistä koki lisääntyneen etätyön positiivisena.

Vaikka pandemia on vakava, poikkeustila voi yhdistää positiivisella tavalla

Verkko ei voi korvata ihmiskontakteja, mutta virtuaalisesti pystyy kuitenkin luomaan aitoja kohtaamisia ja jakamaan tunnetiloja. Erikoinen poikkeustilanne yhdisti Tevalaisia työyhteisönä, ja virtuaalisessa yhteydenpidossa ei ollut enää väliä, missä tiimissä tai millä osastolla kukakin tekee töitä. Tuli vahva tunne ”samassa veneessä” istumisesta yli osastorajojen, ja toisaalta ymmärrys työn merkityksellisyydestä vahvistui.

Esimerkiksi taukojen pitäminen voi etätöissä olla haastavaa, vaikka palautuminen sekä työpäivän aikana että sen jälkeen on jaksamisen kannalta ensiarvoista. Tevalla ongelmaa ratkaistiin mm. ottamalla käyttöön sovellus, jonka avulla työtä ja taukoja voi rytmittää.

Kotona työskennellessä virikkeiden puuttuminen voi tylsistyttää. Niinpä henkireiäksi kevään muutostilanteessa osoittautui Tyky-tiimi ja sen järjestämät hauskat tempaukset. Tyky-tiimin vetäjän, Maisa Nymanin johdolla mietimme, millä keinoin voimme piristää kollegoiden työviikkoa ja pitää yllä yhteisöllisyyttä virtuaalisessa arjessa. Huoli ihmisten jaksamisesta oli kova.

tevan tykytiimi

Kuva 1. Tevan Tyky-tiimi. Meistä huolta pitää Maisa Nyman (vasen alareuna), Eila Tarkio, Jaana Heikkilä (keskellä), Saija Raudas, Satu Helminen, Anne Kaarniemi, Maarit Merilä ja Julia Saarinen.

Iloksemme huomasimme, että pienillä asioilla on iso merkitys. Lanseerasimme mm. Tyky-tiimin viikkokirjeen, jonka sisältö jalostui pitkin kevättä. Tevalaiset innostuivat osallistumaan ja jakamaan tunnelmia työpäivistä – kaikki saivat osallistua omalla tavallaan. Alussa jaoimme kuvia ja vinkkejä, mutta myöhemmin katsoimme jo videotervehdyksiä. Tyky tuli uudella tavalla osaksi arkea, ja kantoi vaikeimpien aikojen yli.

Tyky-tiimin positiivinen toiminta nostatti yhteishenkeä, toi turvallisuuden tunnetta ja antoi uutta puhtia koko työyhteisölle. Tsemppihenki ja avoin kannustaminen lisääntyivät. Paras palkinto Tyky-tiimin toiminnalle oli työhyvinvointibarometrin tulokset, jotka kevään jälkeen osoittivat, että meillä ihmiset voivat hyvin.

Tuhdeilla eväillä kohti koronatalvea

Keväällä auttoivat jaksamaan edessä häämöttävä kesä ja lisääntynyt valoisten tuntien määrä. Myös odotus kesän jälkeisestä ‘uudesta normaalista’ antoi toivoa. Nyt edessä on pitkä koronatalvi, johon haasteita tuo koronan lisäksi muut virustaudit. Tilanteen pitkittyminen ja epävarmuuden jatkuminen voivat nekin haitata työhön keskittymistä.

Keväällä tehty Tyky-työ tulee kantamaan hedelmää vielä pimeän talvenkin keskellä. Työn sujuvuuden takaa jo käytössä olevat virtuaaliset etätyökalut, joten huomio kohdistuu nyt vahvasti työntekijöiden jaksamiseen ja me-henkeen. Työhyvinvointi ei saa jäädä yksilön vastuulle, vaan se vaatii sitä, että jokaista työntekijää kuunnellaan. Kaikilla on oikeus tulla huomioiduksi, eikä pelkästään kehityskeskustelujen kautta vaan päivittäisessä työn arjessa. Vaikka olemme erillään, ketään ei jätetä yksin. Yhdessä olemme vahvempia. Yhdessä onnistumme.

 

NPS-FI-NP-00005  10/2020

Jaana Heikkilä

Portfoliomanageri

Parikymmentä vuotta sitten lääketeollisuudesta paikkansa löytänyt farmaseutti. Teva Finlandin työsuojeluorganisaation ja Tyky-tiimin jäsen jo 11 vuoden ajan. Hyvän palautteen ansiosta Tyky-tiimin jäsenet saivat uutta virtaa tekemiseen. “Olen ylpeä tästä yhteisöstä”