Migreeni on päänsärkykohtauksia aiheuttava neurovaskulaarinen eli verisuoniin ja aivojen hermostoon vaikuttava sairaus, jota sairastaa noin kymmenen prosenttia aikuisväestöstä. Naisilla migreeni on kolme kertaa yleisempi kuin miehillä. Migreeni johtuu aivorungon häiriöstä, jonka voivat aiheuttaa erilaiset ulkoiset ja sisäiset tekijät.
Ulkoiset ärsykkeet vaihtelevat ihmisestä toiseen. Kohtauksen voi laukaista esimerkiksi stressi tai sen loppuminen, kirkas valo tai valon määrän lisääntyminen, alkoholi, huonosti nukuttu yö, nälkä tai liian pitkiksi venyneet ruokailuvälit. Muita tavallisia ärsykkeitä ovat hajut, hormonaaliset tekijät, kuumuus ja lämpötilanvaihtelut sekä vuorokausirytmin muutokset.
Migreenin päänsärky on usein kohtalaista tai kovaa; se voi olla toispuoleista tai tuntua myös koko pään alueella jyskyttävänä tai pulssin tahtiin sykkivänä kipuna. Kohtaukseen voi liittyä pahoinvointia, oksentelua sekä valo- ja ääniherkkyyttä. Liikkuminen tai ponnistelu, kuten kävely tai portaiden nousu, voivat pahentaa särkyä.
Auraton ja aurallinen migreeni
Suurin osa, noin 85 prosenttia migreenipotilaista sairastaa auratonta migreeniä. Aurattomassa migreenissä edellä kuvattu päänsärky alkaa ilman särkyä edeltäviä oireita, eli auraoireita. Migreenikohtaukset ovat voimakkuudessaan, kestossaan ja toistumistiheydessään yksilöllisiä.
Aurallisessa migreenissä ennen auraa migreenikohtaus alkaa useimmiten ennakko-oireilla, joita ovat esimerkiksi väsymys, keskittymisvaikeus, haukottelu ja makeanhimo. Uni voi olla häiriintynyttä jo ennen kohtausta. Aurallisessa migreenissä päänsärkyä ennen tulee näköhäiriö, johon voi liittyä käsivarsien tai kasvojen puutumista, sanojen löytämisen vaikeutta tai huimausta. Aurallisen migreenin harvinaisemmissa muodoissa voi olla mukana muun muassa voimakasta kiertohuimausta, halvausoireita eli lihasheikkoutta tai jopa tajunnan häiriöitä. Näissä tapauksissa tarvitaan aina tarkemmat tutkimukset muiden suiden poissulkemiseksi ja diagnoosin varmistamiseksi.
Esioireita eli auroja esiintyy noin 15 prosentilla migreeniä sairastavista, ja ne voivat kestää muutamasta minuutista tuntiin. Yleinen auraoire on näköhäiriö, jossa näkökenttä sumentuu tai siihen ilmestyy sahalaitakuvioita, harmaita alueita tai välkkyviä valoja tai värejä. Joskus migreenikohtaus ilmenee pelkkinä auraoireina, eikä särkyä tule lainkaan. Aurallinen migreeni voidaan jakaa useisiin alaryhmiin, kuten rajuja neurologisia auraoireita aiheuttaviin aivorunkoperäiseen ja hemiplegiseen migreeniin, ja verkkokalvoperäiseen migreeniin. Ne ovat kuitenkin varsin harvinaisia.
Etenkin aurallinen migreeni voi periytyä. Samalla ihmisellä voi olla sekä aurallisia että aurattomia migreenikohtauksia.
Hormonaalinen eli kuukautismigreeni
Naisilla migreeniä voi esiintyä kuukautiskierron yhteydessä, jolloin sitä kutsutaan hormonaaliseksi migreeniksi tai kuukautismigreeniksi. Hormonaalinen migreeni alkaa kaksi vuorokautta ennen tai jälkeen kuukautisten alkamisesta ja särkyä voi kestää 1–7 päivää. Joka viidennellä migreeniä sairastavalla naisella migreenin syy on hormonaalinen.
Kuukautismigreenikohtaukset voivat olla tavallista voimakkaampia ja pidempiä. Niiden syynä pidetään estrogeenitason laskua. Kohtausten syntyyn myötävaikuttavat myös stressi, unenpuute, lihasjännitysoireet ja verensokeritason heittely.
Kuukautismigreenissä muihin migreenikohtauksiin tavallisesti riittävien lääkkeiden teho on huonompi. Sitä voidaan hoitaa esimerkiksi yhdistelmäehkäisyvalmisteilla ja estrogeenilisällä.
Krooninen ja sarjoittainen migreeni
Migreeniä kutsutaan krooniseksi, kun kuukaudessa päänsärkypäiviä on ainakin 15 kolmen kuukauden aikana ja vähintään kahdeksana päivänä päänsärky täyttää migreenin kriteerit. Kroonista migreeniä sairastaa noin yksi prosentti väestöstä. Migreenipotilaista osuus on noin kahdeksan prosenttia.
Moni kokee oman migreeninsä krooniseksi, mutta määritelmässä viitataan migreenikohtausten tiheyteen. Mikäli särky jää alle kroonisen migreenin määritelmän, kutsutaan migreeniä episodiseksi eli sarjoittaiseksi. Migreenin hyvä hoito ehkäisee sen pahenemista.
Jännityspäänsärky
Jännityspäänsärky on joskus vaikea erottaa migreenistä. Jos sitä esiintyy yhdessä migreenin kanssa, se helpottaa usein samalla, kun migreeniä hoidetaan. Jännityspäänsärky on yleisin päänsärkytyyppi, johon liittyy niskahartialihasten jäykkyyttä ja arkuutta. Särky voi olla pantamaista, tasaista tai toispuoleista ja se pahenee yleensä iltaa kohti. Oireisiin voivat kuulua myös kipuvihlaisut ja keinuttava, etenkin liikkuessa tuntuva huimaus.
Jännityspäänsäryn erottaa migreenistä muun muassa silmien valonarkuus, joka liittyy migreeniin, mutta ei jännityspäänsärkyyn. Myös liikkuminen voi helpottaa jännityspäänsärkyä, kun taas migreenipäänsärkyä se pahentaa.
Jännityspäänsäryn hoitomuodot keskittyvät lihasjännityksen helpottamiseen, kuten liikuntaan, lihashuoltoon ja rentoutukseen. Ajoittain esiintyvää päänsärkyä voi hoitaa itsenäisesti esimerkiksi lääkitsemällä lyhytaikaisesti (korkeintaan viisi päivää) parasetamolilla tai tulehduskipulääkkeillä. Pitkittynyttä jännityspäänsärkyä ei kannata hoitaa päivittäin särkylääkkeillä, sillä lääkkeet aiheuttavat usein haittavaikutuksia, kuten särkylääkepäänsärkyä.
Migreenien tunnistaminen ja hoito
Migreenin tunnistaminen on tärkeää, koska nykyaikaisilla hoitokeinoilla migreenipotilaan elämänlaatu paranee usein huomattavasti, kun migreeni hoidetaan oikein. Hoitomuodon valintaan vaikuttavat migreenikohtauksen pituus, vaikeus, alkamisajankohta, pahoinvointi tai oksentelu sekä muut olosuhteet ja sairaudet. Myös hoidon mahdolliset haittavaikutukset on otettava huomioon.
Osa migreeniä sairastavista pärjää päänsäryn kanssa ilman lääkkeitä tai vähäisellä särkylääkityksellä. Apteekista voi kysyä neuvoa migreenin itsehoitolääkinnästä.
Lääkkeettömät hoitokeinot voivat helpottaa migreenikohtausta. Viileässä, pimeässä ja hiljaisessa tilassa oleskelu voi lievittää kohtausta. Myös lepo, nukkuminen ja kylmä kääre helpottavat oireita. Tunnistamalla ja välttämällä kohtauksen laukaisevia tai sitä pahentavia ärsykkeitä voi koettaa helpottaa tai ehkäistä migreeniä. Jos itsehoito ei auta ja kohtauksia tulee vähintään kerran viikossa, on syytä hakeutua lääkäriin.
Asiantuntijana artikkelissa neurologi Emilia Tauriala.